Hautajaiset koostuvat perinteisesti kahdesta osasta: siunaustilaisuudesta ja muistotilaisuudesta. Kirkolliseen siunaamiseen tulevan musiikin tulee noudattaa tilaisuuden jumalanpalvelusluonnetta. Siunaustilaisuus on siis se tilaisuus, joka pidetään yleensä hautausmaan siunauskappelissa ja jossa on pappi siunaamassa vainajaa ja kanttori musisoimassa. Luterilaisessa kirkossa tilaisuuden kulku noudattaa Jumalanpalveluskäsikirjan kaavaa, jossa on hahmoteltu tilaisuuden kulku pääpiirteissään, mutta joka antaa myös mahdollisuuden erilaisiin vaihtoehtoihin. Kohtiin joissa on virsi, voidaan virren sijasta valita myös muuta musiikkia. Muu musiikki voi olla yksinlaulu tai soitinmusiikkia. Erityisesti yksinlaulujen kohdalla on syytä miettiä sanojen sopivuutta tilaisuuteen. Mikäli kyseessä on kirkollinen siunaaminen, laulun sanojen tulisi olla hengelliset. Musiikkityyli ei siis määrittele sitä, onko laulu sopiva vai ei. Soitinmusiikin osalta tätä ongelmaa ei yleensä ole. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin suositus on nimen omaan, että jumalanpalveluksissa, joihin myös kirkollinen siunaaminen kuuluu, noudatettaisiin tätä periaatetta. Tampereen seurakunnat ovat päättäneet noudattaa tätä suositusta. Päätös musiikkivalinnoista on kuitenkin viime kädessä tilaisuuden kanttorin.
Muistotilaisuus ei ole jumalanpalvelus, joten siellä ohjelmassa voi olla myös ei-hengellisiä lauluja. Tampereen seurakunnissa ei kanttori yleensä osallistu muistotilaisuuteen vaan mikäli omaiset haluavat musiikkia tänne, heidän tulee se itse hoitaa.
Jos kyseessä ei ole kirkollinen siunaaminen, niin silloin suositukset musiikin jumalanpalvelusluonteesta eivät luonnollisestikaan päde. Tällöin myös tilaisuuden kulku on vapaasti määriteltävissä. Näitäkin tilaisuuksia pidetään usein hautausmaan siunauskappelissa, jossa käytössä on musiikkia varten urut. Kanttori sen sijaan ei tule seurakunnan puolesta vaan siitä vastaavat halutessaan omaiset.
Esimerkkejä kirkolliseen siunaustilaisuuteen sopivista hengellisistä yksinlauluista:
Leevi Madetoja: Ei mitään multa puutu
Heikki Klemetti: Jerusalem
suomalainen kansansävelmä: Täällä pohjantähden alla
Armas Maasalo: Tuhansin kielin
Ilmari Hannikainen: Matkamiehen virsi (Niin kuin muuttolintusen tie)
Kreeta Haapasalo: Kanteleeni
Oskar Merikanto: Oi muistatko vielä sen virren
Yksinlauluina voidaan esittää myös virsiä. Tässä joitain poimintoja:
Kristus, valo valkeuden (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisin käytössä olevan virsikirjan virsi numero 536)
Tule kanssani, Herra Jeesus (virsi 548)
Oi Herra, jos mä matkamies maan (virsi 631)
Nyt ylös, sieluni (virsi 632)